keskiviikko 17. kesäkuuta 2015



I am good at..

Kauniin kesäistä keskiviikkoa, rakkaat lukijat! Toivottavasti teillä on ollut yhtä hyvä, jopa parempi, päivä kuin minulla. Tänään ajattelin blogin avulla ottaa suuren harppauksen itsearvostukseni suhteen ja listata muutamia asioita, joissa olen hyvä. Tehtävä on aika vaikea – mutta kuten olen monesti sanonut, oikealla asenteella mikään ei ole mahdotonta.
o   Minä olen hyvä laulamisessa ja pianonsoitossa. Tämän olen saanut kuulla reilun kymmenen vuoden laulu-urani aikana; tiedän myös että lauluääni kehittyy, mitä pidempään laulaa.
o   Minä olen hyvä muiden kuuntelemisessa ja auttamisessa. Näin ainakin ystäväni sanovat.
o   Minä olen hyvä leipomisessa. Leipominen on yksi suosikkiharrastuksistani ja sen nautintoa lisää siinä onnistuminen.
o   Minä olen hyvä pienen käsialan tuottamisessa. Tästä on hyötyä kun ollaan ulkomailla ja pitää kirjoittaa postikortti; pieneen tilaan mahtuu paljon tekstiä.
o   Minä olen hyvä itkemisessä. Kai sitä itkemisessäkin voi olla hyvä..? :)
Taas jäi postaus lyhyeksi, mutta hävettää kun katson kelloa.. Hyvää yötä ja kauniita unia, ihanat! ♥ P.S. Ihana tämäkin kappale: https://www.youtube.com/watch?v=il-uJC0VzkM


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti