From prisoner to independent

Seesteistä sunnuntaita, rakkaat lukijani! Olen enemmän kuin pahoillani hiljaiselostani täällä blogin puolella; olen tällä hetkellä harjoittelussa sairaalassa (reilun tunnin päästä pitäisi olla jo nukkumassa koska huomenna on "ah niin ihana" aamuvuoro).. Nyt kuitenkin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa niin sanotusti one shot-novellin. Enjoy!

Elettiin kesää 2011 ja laskelmieni mukaan olin seurustellut anoreksian kanssa pian kolme pitkää vuotta. Suhteemme oli pikku hiljaa kehittynyt flirttailun kautta kuherteluksi, ja nyt olimme kärsimysvaiheessa; mitä enemmän minä kärsin, sitä enemmän anoreksia nautti, mikä oli omiaan heittämään sille bensaa liekkeihin. Aluksi viehätyin anoreksian taidoista kietoa minut pikkusormensa ympärille, mutta pikku hiljaa tuo alkuaikojen viehätys oli alkanut hiipua. Aloin olla kurkkuani myöten täynnä minut kahlinneen tyypin typeriä sääntöjä ja ankaria rutiineja, jotka tekivät elämästäni päivittäistä selviytymiskamppailua.

Päivästä toiseen kävin kamppailua kukistaakseni tuon peikon. Eräänä päivänä tartuin jäätelötuuttiin, joka oli kuin kutsu anoreksian vierailulle. Tässäpä herkullinen tilaisuus sanoa suorat sanat, ajattelin.

-        -  Kuulehan nyt, aloitin yrittäen kuulostaa mahdollisimman vakuuttavalta. Minä alan olla kyllästynyt tähän meidän suhteeseen.

-        -  Mitä muka tarkoitat? kuului halveksuva kysymys.

-        -  Sitä, että en jaksa enää tätä jatkuvaa ahdistusta ja syyllisyyttä, jota minussa aiheutat. Olen kyllästynyt siihen, että joudun joka päivä käymään tämän helvetillisen taistelun, joka repii minut hajalle! huusin ja tunsin, kuinka kurkkua kuristi ja silmissä sumeni. Tiesin kyllä, minkä alkusoittoa se oli.

-        -  Luuletko sinä, säälittävä pikku penikka, että voit potkaista minut pellolle tästä suhteesta? Onnea vaan yritykseen, anoreksia sanoi ilkkuen ja nauroi räkäisesti päälle.

Pian tunsin, kuinka ensimmäinen kyynel vierähti poskelleni. Tunsin taas hävinneeni.

Ihmismieli on ihmeellinen kapistus. Olin valmis tekemään mitä tahansa päästäkseni vapaaksi anoreksian kahleista. Niinpä eräänä elokuun päivänä keräsin kaiken rohkeuteni ja käytin hyvää mielikuvitustani luomaan vision, jossa seisoin jyrkän kallion kielekkeellä. Anoreksia seurasi minua nykyään kaikkialle, joten sain sen seurakseni myös tuolla kalliolla.

-        -  Mitä me täällä tehdään? anoreksia ihmetteli ja olin näkevinäni sen leimuavissa silmissä häivähdyksen pelkoa.

-       -   Halusin hyvästellä sinut näyttävästi, vastasin hymyillen. Sitten hengitin syvään ja tönäisin anoreksian suoraan kalliolta alas.

-       -   EEEIII! kuului korvia raastava huuto peikon suusta sen kiitäessä hurjaa vauhtia synkkään rotkoon.

-       -   Tervemenoa vankeus, hymähdin ja käännyin kannoillani. Tervetuloa vapaus.

f

k  Eipä tullut lupaamaani postausta kauneusleikkauksista, jospa "ensi kerralla" sitten.. Nyt lähden iltapalalle ja pian nukkumaan; nukkukaa hyvin ja siunattua alkavaa viikkoa, ihanat! P.S. Tässä yksi uusi suosikkini: https://www.youtube.com/watch?v=vbQXQtQAIms