The fragility of life

Kipeää perjantaita, ihanat! Hävettää kun en taaskaan ole saanut kirjoitetuksi.. Nyt kuitenkin ajattelin kirjoittaa, kun elämäni on ollut varsinaista hullunmyllyä; minulla on sekä hyviä että huonoja uutisia. Uskomattoman hyvä uutinen on, että pääsen syksyllä aloittamaan sairaanhoitaja-diakonissan opinnot Oulun Diakonia-ammattikorkeakoulussa! O:-) Huonon uutisen kerron tässä postauksessa..
      Millaisia ajatuksia teille herää, kun kuulette sanan "syöpä"? Etäpesäke? Pahanlaatuinen? Näitä sanoja olen joutunut viimeisen vajaan kuukauden ajan makustelemaan suussani. Yksi elämäni rakkaimmista ja tärkeimmistä ihmisistä - äitini - sairastui nimittäin pahalaatuiseen paksusuolen syöpään. Hänellä oli maanantaina iso leikkaus, joka meni onneksi suunnitelmien mukaisesti; kasvain saatiin kokonaan pois ja äiti opettelee nyt elämää avanteen kanssa. (Äiti on varsinainen taistelija: hän pääsee jo huomenna kotiin!) Olin viime viikon viimeisellä kuoromatkallani Belgiassa ja päätin, että kun menen tapaamaan äitiä, padot eivät avaudu. Vaan kuinkas siinä kävikään; näin äidin sairaalasängyllä ja purskahdin hillittömään itkuun.. Laitan seuraavaan kappaleeseen mielikuvan pian aloitettavista sytostaattihoidoista, joka on niin voimakas, että en kerta kaikkiaan saa sitä mielestäni;
      "Katselen silmät kyynelissä hiuksia, jotka lähtevät äidiltä tuppoina. Äidin iho on niin kalpea ja hän on todella väsyneen näköinen, mitä kuopalle painuneet silmät entisestään korostavat.."
      Pahoittelut sekavasta postauksesta; minulla on ollut tänään kuumetta plus olen aika väsynyt.. Nevertheless, hyvää yötä kaikille! <3 P.S. Kuuntelin YouTubesta musiikkia, ja löysin sattumalta yhden lempikappaleistani: https://www.youtube.com/watch?v=hw7Dg_QXlLg&spfreload=1