The most beautiful angel of heaven

Kirpeä syystervehdys, rakkaat lukijat! Blogini tuntuu hiljentyneen täysin, mutta sille on syynsä: äiti sairasti reilut kaksi vuotta parantumatonta syöpää, ja sai viime viikonloppuna, lauantain vastaisena yönä kolmelta ikirauhan ja levon. Äiti oli kuollessaan ihan superkaunis, Taivaan Kaunein Enkeli (sain olla laittamassa häntä hoitajan kanssa). Hänen muistokseen julkaisen tämän postauksen..

Äiti. Henkilö, joka kantaa sinua kohdussaan 9 pitkää kuukautta tai muutoin ottaa sinut siipiensä suojaan. Henkilö, joka rakastaa sinua pyyteettömästi kaikkine vikoinesi ja mokinesi. Henkilö, joka nostaa sinut pystyyn ja hoitaa haavasi kaaduttuasi. Henkilö, joka opettaa sinulle elämäsi tärkeimmät arvot. (Henkilö, joka tarkastaa jokaisen englanninaineesi havitellessasi parempaa arvosanaa.) Henkilö, jonka menettäminen sattuu kuin veitsi sydämeen. Henkilö, jota sinä rakastit - ja rakastat - koko sydämestäsi. 

Elise. Wikipedian mukaan Elise on lyhennys nimestä Elisabet; hepreaksi Eliseba, "Jumala on valani" tai "Jumala antaa avun". Elise oli kiinnostunut etymologiasta, mutta ihmisenä hän oli äärimmäisen lempeä, aurinkoinen, empatiakykyinen ja rakastettava persoona. Hän ei koskaan ajatellut itseään, vaan laittoi aina kaikki muut etusijalle.

Kiitos aivan kaikesta, äiti, ja hyvää Taivasmatkaa! Rakkaus ei koskaan kuole; se on "väkevämpi kuolemaa".

Sydän on tuhansina palasina, mutta pikku hiljaa se korjataan.. Äiti lähti aivan liian äkkiä, mutta elämä kantaa ja aika parantaa haavat. Oli lohdullista nähdä hymy hänen kasvoillaan. Yritän tästä lähtien taas panostaa blogiin enemmän; olette rakkaita! P.S. Tämä on IHANA: https://www.youtube.com/watch?v=HK1J4s2GesA

”Childhood made of glass”

Flunssaista sunnuntaita, ihanat lukijani (nappasin rakkaalta viestimieheltäni flunssan)! Minua ei pitkään aikaan ole hävettänyt näin paljon; viimeisin postaus on näemmä ilmestynyt VIIME VUODEN SYYSkuussa..! Sille on monia syitä, mutta nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja julkaista tekstiä. Kuten ehkä osa teistä tunnistaa, tämä postaus käsittelee ”lasista lapsuutta” – eli alkoholin väärinkäyttöä vanhemman taholta. Aihe on minulle rankka, joskin olen jo pitkään halunnut avata teille tätä ”mörköä”..

                      Muistan elävästi, että lapsuudessa erityisesti juhannuksia varjosti pelko isän juomisesta. Liian monta kertaa nimittäin oli käynyt niin, että alkoholi maistui isälle vähän turhan hyvin, ja hän oksensi humalassa minun sänkyyni (noissa tilanteissa minä nukuin äidin vieressä ja isä minun sängyssäni). Muistan myös erään juhannuksen, kun kiipesin entisen parhaan ystäväni isän syliin ja kysyin, miksi aikuisten on aina pakko juoda; viereisestä huoneesta kuulunut oksentamisen ääni kertoi isän menneen taas liian pitkälle. Juhannuksen lisäksi isä tuntui innostuvan juomaan liikaa myös erään tuttavapariskuntamme sekä tätini ja hänen miehensä seurassa (mitä valitettavasti tapahtuu edelleen). Isästä tuli kännissä ollessaan esille kaksi eri puolta: nallekarhu ja pelottava hirviö. Minulle on jäänyt erinomaisesti mieleen eräs ”aikuisten ilta”, kun olin jo menossa nukkumaan. Sanoin keittiössä istuneille isälle ja vieraille, että ei tarvitse laskea volyymia, olen kyllä tottunut nukkumaan myös melussa. Leukani melkein tippui lattiaan, kun isä tokaisi, että ”on se tuo meidän Heini niin ihana ja huomaavainen”! Valitettavasti tuosta nallekarhusta tuli usein hetkessä se pelottava hirviö; valmis aloittamaan väittelyn pienestäkin väärin sanotusta termistä ja kirosanoja lenteli jopa enemmän kuin selvinpäin (erittäin vahvat mielipiteet).. Kolmisen vuotta sitten uskaltauduin kertomaan äidille, miltä isän juominen on minusta tuntunut. Yritin saada hänet ymmärtämään, että joudun pelkäämään ja olemaan varpaillani joka kerta, kun isä juo; alkoholinkäyttö aiheuttaa isälle myös tasapainon heikkenemistä à monen monta kertaa hän on kaatunut lyöden päänsä ja kerran hän reväytti lonkan ojentajansa yritettyään kännissä spagaattia – siinä tietenkään onnistumatta. Äiti väitti ymmärtävänsä, mutta tiesin kyllä, että ei hän oikeasti ymmärtänyt..

                      Nykyään isän juominen pysyy hyvin aisoissa, paitsi silloin, kun saman pöydän ääressä istuu isän lisäksi tuttavapariskunta tai tätini ja hänen miehensä. Isä ei oikeastaan juo käytännössä lainkaan, mistä on itse asiassa kiittäminen äidin syöpää. Äiti ei nimittäin sytojen takia pysty nauttimaan ollenkaan alkoholia ja luulen, että isäkin on solidaarisuudesta juomatta. Myös viime juhannuksena isä oli ”kiltisti”.

                      Pahoittelen rankkaa sisältöä, mutta tuntui tärkeältä avautua tästä aiheesta. Vielä minä joskus kerron myös siitä mielipiteestäni kauneusleikkauksiin.. :D Nyt lähden iltapalalle ja sitten nukkumaan, hyvää yötä ihanat! P.S. Yksi koskettavimmista videoista, jotka olen nähnyt: https://www.youtube.com/watch?v=4y-CBtzAsWM