Training

Hei, ihanat lukijani! Tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan blogia, joten olen hieman hermostunut.. Blogini käsittelee henkilökohtaisia kokemuksia siitä, kuinka minulle kehittyi anoreksia sekä myös sitä, miten olen sen päihittänyt.

   Luulen, että minulle alkoi tulla anorektisia ajatuksia 12 vuoden iässä (olen nyt 19). Siihen, miksi sairastuin, oli todella monta syytä, mutta kaksi merkittävintä syytä olivat kiusaaminen ja herkkulakko. Minua kiusattiin kolmen vuoden ajan, mutta en halunnut kenenkään tietävän siitä – kunnes ystäväni puuttuivat asiaan. Ja se herkkulakko.. No, se tarkoitti, että kukaan tytöistä ei sallinut itselleen yhtään herkkuja. Itselläni herkkulakko johti siihen, että lopulta ruokavaliosta karsiutuivat myös rasvat ja sokeri.

   Painonpudotukseni oli nopeinta yhdeksännellä luokalla. Kesällä 2011 aloin liikkua pakonomaisesti ja kävin pitkiä kävelylenkkejä ilman vettä. Vaikka söin aika paljon, ruoka oli mahdollisimman niukkaenergistä. Näytin iloiselta, mutta oikeasti olin äärimmäisen väsynyt ja ahdistunut.

   Minulla diagnosoitiin epätyypillinen anoreksia heinäkuussa vuonna 2011. Aluksi se oli melkoinen shokki, mutta pian tajusin, kuinka turvassa vihdoin olin: minulla oli lupa olla väsynyt ja ahdistunut. Loppujen lopuksi minua hoidettiin puoli vuotta psykiatrisella osastolla – ja siitä olen ikuisessa kiitollisuudenvelassa.

   Nykyään olen noin 95-prosenttisesti parantunut. On minulla edelleen joitain anorektisia ajatuksia, mutta ne eivät ole läheskään yhtä tiukkoja ja ”pelottavia” kuin ennen. Olisi kiva tietää, onko teillä lukijoilla (ollut) syömishäiriötä/ sairastaako läheinen sellaista.

   Seuraavaksi kirjoittelen kognitiivisen psykoterapian merkityksestä parantumiseni kannalta; ja joskus kerron, millaista osastolla oli!