Must do, must manage, must not, have to..

Aivan erityisen hyvää torstaita, ihanat! Pahoittelen heti näin alkuun, että blogini aiheet käyvät päivä päivältä rankemmiksi (ja välillä ehkä vähän toistavat itseään), mutta näiden aiheiden puiminen on itselleni todella tärkeää. Otsikko antaa osviittaa päivän aiheesta: tänään aion puhua pakko-oireisesta häiriöstä. Ensin lienee parasta määritellä, mikä pakko-oireinen häiriö on. Pakko-oireinen häiriö eli OCD on ahdistuneisuushäiriöihin lukeutuva mielenterveyden häiriö. Pakko-oireisesta häiriöstä kärsivää riivaavat erilaiset pakkoajatukset esimerkiksi sairastumisesta ja sairauden tartuttamisesta kuolemaan. Näiden ajatusten aiheuttamasta ahdistuksesta yritetään päästä eroon pakkotoimintojen, kuten jatkuvan käsien pesun tai tarkkojen rutiinien, avulla. Tämä kuitenkin on noidankehä, paradoksi: pakkotoiminnat lievittävät ahdistusta ehkä hetken, mutta sitten se vain pahenee.

                      Miksi kirjoitan tästä aiheesta? Koska tiedän paremmin kuin hyvin, mistä puhun. Minulla itselläni nimittäin on OCD. Yksittäistä syytä on liki mahdotonta nimetä, vaan niitä on useita. Taustalla lienee perinnöllisyys, mutta se ei ole varsinainen syy. Luulenpa, että kuten syömishäiriön kohdalla, myös pakko-oireisen häiriön laukaisivat kiusaaminen ja herkkulakko. Pahimpina aikoina (yläaste) pakko-oireeni riivasivat minua päivittäin useita tunteina ja aiheuttivat tosi voimakasta ahdistusta. Yritin hillitä ahdistusta toimimattomilla keinoilla, söin ja liikuin ”yliterveellisesti” ja pakotin itseni heräämään joka aamu viimeistään seitsemältä. Kun se ei toiminut, pakenin lapsen mieleen – ja kehoon.

                      Diagnoosini oli hyvin pitkään ”pelkkä” OCD, eikä anoreksiaa epätyypillisyyden vuoksi tunnistettu kuin osastolle tullessani. En kuitenkaan ole tästä millään tavalla katkera tai vihainen, koska oikean diagnoosin antaminen voi olla vaikeaa. Saamani terapia, osastojakso ja lääkehoito ovat auttaneet minut tähän pisteeseen, missä olen nyt. Nykyään pakko-oireita on enää tosi vähän ja niitä tulee vain hyvin harvoin. Niitä tilanteita varten minulla on onneksi hyvät työkalut ja olen niiden herra (rouva ;) ), ei toisinpäin. Ehkä minä sittenkin olen se, joka sen muutoksen on tehnyt.

                      Pahoitteluni, että tämä siirtyi näin myöhään; iltapäivällä tein viimeisen kokeen nykyisessä koulussani ja ennen kuoroharkkoja olin niin väsynyt, että en kerta kaikkiaan jaksanut kirjoittaa. Harkoista puheen ollen, nyt olen tosi täynnä virtaa ja haluaisin taas vaan laulaa koko ajan.. :D Mutta hyvää yötä sinne ruudun taakse, kirjoittelemisiin jälleen huomenna uuden aiheen parissa! ♥