How do I feel about my body: before and nowadays

Ihanaa sunnuntaita, ihanat lukijat! Jatkan eilisen kaltaisella aiheella. Tänään valotan, miten ennen suhtauduin vartalooni ja millaista on suhtautumiseni nyt.

                      Monella lienee traumoja koulu-uinnista (pahoitteluni, mikäli lukijoiden joukossa on liikunnanopettajia). Itselläni traumat alkoivat vasta yläasteella, kun syömishäiriö hiipi päälle. Tuolloin näin itseni lihavana hirviönä ja olin varma, että muut ajattelivat samoin. Muiden vakuuttelu siitä, että en todellakaan ole ylipainoinen, vain lisäsi vettä myllyyn. Aloin vältellä uimista myös vapaa-ajalla, niin halleissa kuin uimarannoillakin. Miksi? Koska ahdistus ja tyytymättömyys omaa kehoa kohtaan alkoi olla sietämätöntä.

                      Tilanne kärjistyi – ja tavallaan myös kääntyi päälaelleen – yhdeksännellä luokalla. Pukuhuoneessa luokkakaverit sanoivat usein, että näytän kohta katkeavan jaloistani. En kestänyt, jos joku väläytti minulle anoreksian mahdollisuutta, vaan tiuskaisin joskus pahastikin (”Turpa kiinni, minulla mitään anoreksiaa ole!”). Uimahallien ja rantojen lisäksi en pitänyt myöskään kaupungilla liikkumisesta, sillä minusta käytettiin usein nimityksiä ”riisitikku”, ”kukkakeppi”, ”luuranko”, ”hämähäkki” ja ”rimppakinttu” sekä ”piipunrassi”. Tosin siihen, miksi en pitänyt kaupungilla liikkumisesta ja kaupassa käynnistä, oli myös toinen syy – mutta siitä kerron jokin toinen kerta.

                      Kulkiessani parantumisen tiellä olen oppinut huomaamaan, että paras keino voittaa ahdistus – hitaasti mutta varmasti – on pelottaville tilanteille altistuminen. Altistaminen tarkoittaa, että kohtaa ahdistavan tilanteen siihen liittyvistä pelottavista ajatuksista huolimatta. Itse altistin viimeksi tänä aamuna kohdatessani yhden suurimmista peloistani: kävin uimahallissa. On myönnettävä, että ahdistus tuntui edelleen aika voimakkaalta, sillä en edelleenkään ole kovin sinut vartaloni kanssa ja tuntuu, että kaikki tuijottavat minua. Siitä huolimatta tein sen – ja olen jopa hivenen ylpeä itseäni (myös se, että olisin ylpeä itsestäni, on edelleen vaikeaa).

                      Tällainen postaus tällä kertaa, huomenna jälleen uusi aihe. Tsemppiä jokaiselle alkavaan viikkoon ja ihanaa sunnuntain jatkoa! ♥