maanantai 30. maaliskuuta 2015

Oh no, I won!

Hei taas, ihanat lukijani! Kuten varoittelin, tänään aion puhua vähän oudosta asiasta: siitä, että en osaa voittaa. Tiedän, kuulostaa hyvin kummalliselta.. Ongelma alkoi - yllätysyllätys - mitä luultavimmin vuoden 2008 kesällä, samoihin aikoihin kun syömishäiriö alkoi hönkiä niskaani.

Ilmiö on tosi jännä. Muistan elävästi, kuinka pienenä (ehkä neljän ikäisenä) häviö äidille UNOssa tai isoveljelle muistipelissä oli suurin mahdollinen katastrofi. Olin tuolloin tosi kilpailuhenkinen ja yritin keplotella itseni voittoon keinolla millä hyvänsä. Nyt asia on kuitenkin aivan toisin. Kun pelaan jonkun kanssa esimerkiksi Suomi-tietopeliä, minulle on kauhea katastrofi, jos voitan.  Jälleen kerran on melkoisen vaikea selittää, mistä se johtuu (kun en oikein sitä itsekään tiedä), mutta joka kerta voittaessani minut valtaa ajatus, että olen paha ihminen. Ikään kuin että.. En ansaitse voittaa.. [Yksi asia, joka myös saattaa vaikuttaa, on että minulle on aina ärsyynnytty siitä että näytän korttini esimerkiksi UNOssa, vaikka en suinkaan tee sitä tarkoituksella.]

 Asia on tavallaan myös aika ajankohtainen, sillä kirjoitin äidinkielen esseeni tehtävänannon "Hyväksi häviäjäksi voi oppia. Ota kantaa väitteeseen." pohjalta. Myös siinä kerroin tiivistetysti tästä ongelmasta (joskaan en tiedä, mitä YTL tykkää..).Terapian ansiosta olen voinut harjoitella voittamista, joka tuntuukin nykyään aavistuksen helpommalta. Kuten niin monessa muussakin asiassa, myös voittamisen aiheuttaman ahdistuksen nujertaminen onnistuu parhaiten sillä, että yrittää olla työntämättä ahdistusta pois mielestä; se vain pahentaa oloa. Olen itsekin oppinut sanomaan itselleni jotenkin näin: "Okei, nyt minua ahdistaa. Se on ihan sallittua, mitään pahaa ei tapahdu - eikä minulla ole mitään hätää.".

Tällainen "vähän erilainen" aihe tänään, huomenna raotan verhoa kiusaamisen takana. Pyrin tänään menemään kohtuuaikaisin nukkumaan, jotta jaksan huomenna tarttua tarmokkaasti saamaani pääsykoekirjaan. Kauniita unia kaikille! P.S. Loppuun paljastus, jota kovin moni tuskin tiesi; pidän valtavasti myös Owl Cityn tuotannosta, esimerkiksi seuraavasta kappaleesta: https://www.youtube.com/watch?v=zdc3RdXoFwA .. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti