keskiviikko 2. joulukuuta 2015



Moving to my own apartment

Kipeää keskiviikkoa, ihanat! Räkätautia pukkaa jälleen, lapset eivät anna armoa sairastumisen suhteen.. Tämä päivä on vierähtänyt kotona leväten ja rohisevan yskän sekä lievän hengenahdistuksen kanssa taistellen. Minulla on myös ollut hyvin aikaa pohdiskella elämääni, ja pohdintoihini nojaten kirjoitan tänään omilleni muuttamisesta.
                      3. lokakuuta elämässäni kääntyi uusi lehti (klisee, tiedetään). Muutin nimittäin tuolloin ensimmäiseen vuokrakämppääni! Muutto omaan soppeen kävi yhdessä hujauksessa – kahdessa päivässä – kun kaikki (äiti, isä, minä ja kultani) kantoivat kortensa kekoon. Koska kämppä sijaitsee vain reilu kahden kilometrin päässä ”lapsuudenkodistani”, moni varmaan ajattelee, että en oikeasti edes muuttanut omilleni. Minulle, samoin vanhemmilleni, tuo kaksi kilometriäkin on kuitenkin suuri muutos. Se on tarkoittanut muun muassa ruoanlaittotaitojen hiomista ja yleisen siisteyden ylläpitämisen opettelua. Imuroinnin opin jo töissä, tiskaamisen suhteen on vielä pieniä ongelmia. Tiskaan nimittäin aivan liian usein, kolmesti päivässä (ennen tosin saatoin tiskata jopa neljästi tai viidesti).. En tunnu voivan sille mitään, että valtava tiskivuori ahdistaa. Okei, myönnetään että pyykkikonetta en ole vielä käyttänyt.. Ensinnäkin se on aika monimutkainen ja toisekseen olemme sopineet vanhempien kanssa, että koska välimatkaa on vain pari kilometriä, on järkevää antaa aina silloin tällöin pyykkikorin sisältö vanhemmille pestäväksi.
                      Kämppäni on IHANA! Se on pieni, (vain) 25 neliötä, mutta juuri sopiva yksineläjälle. En normaalisti tee näin, mutta sunnuntaina, kun olen kotona, voisin liittää tähän muutaman kuvan kämpästäni. Asuminen omassa kämpässä tuntuu tosi kivalta, alussa ehkä vähän jännittävältä. Myönnettäköön, että alussa ihmetytti, milloin oikein pääsen asumaan yksin, kun ihmisiä ”ravasi” aika tiiviiseen tahtiin.. :D
                      Tällaista tänään, kohta hipsin unten maille (saisinpa paremmin unta kuin viime yönä, huomenna pitäisi taas mennä töihin). Hyvää – ja yskätöntä – yötä, ihanat! ♥ P.S. Tämä on itse asiassa joululaulu, mutta kertoo omiin vahvuuksiinsa uskomisesta: https://www.youtube.com/watch?v=nZ19mW-TMRk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti