sunnuntai 23. elokuuta 2015



Bad news..

Säpinävoittoista sunnuntaita, ihanat! Postauksen otsikko ei viittaa siihen, että joku olisi esimerkiksi kuollut, mutta luvassa on huonoja uutisia blogin kannalta. Totuus on nimittäin se, että minun on pakko lopettaa bloggaaminen, niin haikealta kuin se tuntuukin. (Moni teistä on muuten varmaan ihmetellyt, miksi edellinen postaus on julkaistu vajaa kaksi viikkoa sitten.) Työt ovat tuntuneet sen verran rankoilta – varsinkin ensimmäisellä viikolla – että energia on aika loppu ja olen vielä iltaisinkin ihan sippi.
                      Muistan, kun maaliskuussa aloin blogia kirjoittaa, päivää ennen 20-vuotispäivääni. Jännitti aivan pirusti ja kävin läpi monia potentiaalisia katastrofeja mielessäni ennen ensimmäisen postauksen julkaisemista. Entä jos saan trollaavia kommentteja? Entä jos kukaan ei koskaan lue blogiani? Loppujen lopuksi kaikki sujui kuitenkin yli odotusten. Toivon, että te, jotka blogiani lukeneet, olette tykänneet mahdollisuudesta kurkata mieleni sopukoihin. Blogin pitäminen on ollut aivan ihana harrastus!
                      Koska elämää on mahdoton käsikirjoittaa, en sano jäähyväisiä. Ehkä palailen ruudun taakse jossain elämäni vaiheessa, ehkä en. Rupean kohta nukkumaan, sillä huomenna starttaa toinen työviikko. Muistakaa kuitenkin yksi asia: olette ihania, rakkaat lukijat! ♥ P.S. Tavoilleni uskollisena linkitän vielä yhden biisin: https://www.youtube.com/watch?v=0j_hksPFLgg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti