Exercising: before and nowadays

Mietiskelevää tiistaita, ihanat lukijat! Syvimmät pahoitteluni, että eilen ei ilmestynyt uutta postausta: olin käymässä ystäväni luona ja sitä ennen suoritin suursiivouksen huoneessani (kaikki koulusta muistuttavat asiat ”hiiteen”). Ajattelin tänään kertoa teille liikunnan merkityksestä elämässäni ennen ja nyt.

                      Vuoden 2011 kesällä liikunnasta tuli yhdellä sanalla sanottuna pakko. Koko edellisen vuoden olin käyttänyt kaikki voimani suorittaakseni peruskoulun kunnialla loppuun. Koska syömishäiriö hönki jo täysillä niskaan, keho oli alkanut kääntyä itseäni vastaan: koko ajan paleli, puhti oli poissa ja hengittäminenkin oli välillä vaikeaa. Silti pakotin itseni pitkille lenkille päivittäin ja jumppasin selkääni. Kuvittelin, että olin onnellisempi..

                      Nykyään tilanne on paljon parempi. Suhteeni liikuntaan on ”normaali”. Käyn kerran viikossa jumpassa, harrastan hyötyliikuntaa (pyöräilen, kävelen) ja hartioideni takia venyttelen kepin avulla viidesti viikossa. Entä olenko nyt onnellinen? En ole koskaan ollut onnellisempi – kun liikunta ei enää ole pakkomielle.

                      Pahoittelen, että tämä postaus on näin lyhyt, mutta kello alkaa nyt olla sen verran paljon, että minun lienee parasta painaa pää tyynyyn. Hyvää yötä kaikille ja voimia huomiseenkin päivään; olette parhaita! ♥ P.S. Tällainen samaan aikaan haikea ja ihana biisi pulpahti yhtäkkiä mieleeni: https://www.youtube.com/watch?v=pbhFIO6ogqE