Euthanasia – yes or no?

Hei ihanat! Kyllä menee nopeasti aika, vastahan oli perjantai.. Lupasin jälleen vaikeita aiheita, joten täältä piisaa: tänään ajattelin lausua muutaman sanasen eutanasiasta.

          Nuorempana minulla ei ollut aavistustakaan, mitä eutanasia tarkoittaa, sillä esimerkiksi vanhempani eivät keskustelleet siitä kanssani. Kuulin eutanasiasta muistaakseni ensimmäisiä kertoja vasta ollessani lukiossa, joten en voi sanoa, mitä ajattelin siitä syömishäiriön ollessa pahimmillaan. Vielä nykyäänkin, kun anoreksia on melkein kukistettu, mielipiteen muodostaminen eutanasia-kysymykseen on hankalaa. Asiaa tarkkaan harkittuani ja punnittuani olen tullut siihen tulokseen, että hyväksyn passiivisen eutanasian eli sen, että hoito jätetään antamatta. Olen miettinyt, että mielestäni tilanne, jossa ihminen on maannut puoli vuotta aivokuolleena, eikä ymmärrä enää elävänsä, oikeuttaa armokuolemaan. Samoin myös, mikäli ihmisellä on jo kauan ollut kovat kivut. On sanottu, että Suomessa on hyvä tilanne saattokotien suhteen, mutta ainakin pari vuotta takaperin kivunlievitykseen erikoistuneita saattokoteja oli Suomessa vain kaksi.

          Aktiivista eutanasiaa minun on kuitenkin vaikeampi hyväksyä. En osaa sanoa, miksi, mutta ainakin omalla kohdallani vierastaisin ajatusta esimerkiksi yliannostuksesta morfiinia armokuoleman nimissä. Asiaa vaikeuttaa entisestään se, että rakas serkkuni on pian valmis lääkäri, jonka on valmistuessaan vannottava Hippokrateen vala elämän suojelemisesta viimeiseen saakka (halaus Sinulle, serkku-kulta).

          Tällaista tänään, joskus otan aiheeseen myös uskonnon näkökulman; nyt kuitenkin olen liian väsynyt niin tekemään, minkä vuoksi postaus jää taas aika lyhyeksi (hups..). Nyt on taas aika lähteä unten maille, hyvää yötä jokaiselle ja keväistä viikonloppua! ♥ P.S. Haikea laulu irti päästämisestä (joka on taas pian ajankohtainen kun lähden lukiosta): https://www.youtube.com/watch?v=XtaepIBVrrM