Who is that monster in the mirror..?

Hei jälleen, ihanat! Tämä päivä on erinomainen tilaisuus kertoa teille asiasta, joka on sairastumisestani lähtien ollut minulle hyvin vaikea.. Siitä, mitä näen peilistä katsoessani sinne. Se selviää parhaiten kuvailemalla, mitä peiliin katsominen voi pahimmillaan olla (viime pääsiäisen aikoihin, olin jostain syystä silloin tosi ahdistunut):

                      Vaatekaupassa kiertely tuntuu loputtomalta urakalta. Olemme tulleet äidin kanssa vaatekauppaan ostamaan minulle uutta takkia. Katson itseäni sovituskopin peilistä sovittaessani uutta paitaa. ”Olet ruma, läski hirviö”, anoreksia kuiskaa. Yritän ohittaa sen, mutta en pysty.. Astun ulos sovituskopista ja kävelen kassalle. ”Otetaan nyt tämä toinenkin, äidin mieliksi”, heitän myyjälle. Äiti on raivoissaan ja mulkaisee minua pahasti.

                      ”Viimeinen pisara” on varsinaisen takin ostaminen. Myyjä esittelee vaihtoehtoja, nyökkäilen, mutta oikeasti ajattelen, että minun on pakko päästä pois koko kaupasta. ”Katso nyt tuonne peiliin niin näet, miltä se näyttää”, äiti tiuskaisee. ”Ruma, läski hirviö”, anoreksia sanoo, nyt vähän lujempaa. ”Ruma, läski hirviö!” peikko huutaa. Valitsen yhden takeista ja äiti maksaa sen. Pihalla murrun ja kerron äidille, mitä mieltä olin kauppareissusta oikeasti. Äiti järkyttyy.

                      Tämä päivä oli taas loistava tilaisuus katsoa peiliin. Kävimme nimittäin jo ostamassa minulle lakkiaismekon. Olin tosi iloinen, kun ahdistus ei ollut niin kamalan voimakas. Itse asiassa anoreksia ei puhunut ollenkaan! Olen varmaan niin helpottunut kirjoitusten päättymisestä.. :D Päivää piristi entisestään ystäväni vierailu. :)

Mutta, tällainen postaus tänään; katsotaan, mitä huomenna keksin. Kaunista illanjatkoa, hyvää yötä ja ihanaa sunnuntaita kaikille! ♥