Crying is forbidden – or is it?

Hei taas, ihanat! Tänään ajattelin puhua teille itkemisestä ja siitä, miten suhtaudun siihen. Kuten yhdessä postauksessani totesin, olen luonteeltani hyvin herkkä. Olen ollut herkkä koko ikäni, mutta terapiassa opin erään mielenkiintoisen ja tärkeän asian: olen saanut kotoa mallin, jonka mukaan itkeminen on kiellettyä. Keskustelin asiasta kerran äitini kanssa, mutta hän ei ymmärtänyt, mitä tarkoitin. Selitin, että vaikka hän ei varsinaisesti koskaan ole kieltänyt minua itkemästä, hän vaikuttaa jotenkin ”vaivaantuneelta” ja toivoo, että lopetan. Samoin, jos hän itse itkee, hän häpeää sitä eikä missään nimessä halua muiden näkevän. Ja itkemisen syy on järkiperäinen (nälkä, väsymys).

                      Mistä tämä johtuu? Äidin mukaan on yleinen suomalainen käytäntö, että itkeminen on häpeällistä. Ehkä niin, mutta onko kiellettyä, että minä olen erilainen? Olen nimittäin sitä mieltä, että tunteiden tukahduttaminen on tosi rankkaa. Sallikaa minun antaa esimerkki:

                      Olin terapiassa (en muista, milloin) ja huomasin pystyväni melkein itkemään. Pohdin, miksi en kuitenkaan ihan pysty ja tulin siihen tulokseen, että kuulen päässäni äidin sanat; ”Älä viitsi itkeä, minä en jaksa lohduttaa”.. Se, että toinen (terapeuttini) sanoo, että hänen seurassaan saa itkeä, tuntuu sanoinkuvaamattoman helpottavalta ihmiselle, joka yrittää kaikin voimin pidättää kyyneleitään.

                      Toinen esimerkkitilanne oli, kun lopetin terapian. Yritin koko ajan olla itkemättä ja se tuntui tosi raskaalta ja ahdistavalta. Sitten terapeuttini sanoi jotain todella ihanaa, mikä sai ”padot aukeamaan”. Se tuntui äärettömän puhdistavalta! (Joo, itken myös nyt, mutta en jaksa estää sitä. Ja sori runsas ”suostuttelumääritelmien” käyttö..)

                      Anoreksia on läsnä vielä yhdessä asiassa: pelkään myös itkemisen kohdalla menettäväni kontrollin. Tämä pelko kulkee käsi kädessä pakko-oireisen häiriön kanssa ja juontanee juurensa – syömisen kontrollin menettämisen pelon tavoin – kesään 2008. En ”kylmiltään” osaa sanoa tarkkaa syytä, mutta joku kerta voisin kirjoitella siitä.

                      Taidan lopetella tähän tällä haavaa, huomenna yritän kertoilla, millaista osastolla oli. Pitäkää hauska loppuilta siellä ruudun takana ja nukkukaa hyvin; itse jatkan illanviettoa ihanan poikaystäväni kanssa! ♥  P.S. Yksi ihana laulu vielä: https://www.youtube.com/watch?v=dqXJro9CTz8