Life changes, does it not?

Hei ihanat! Täytin eilen pyöreitä ja mieleni tulvahti täyteen muistoja. Valottaakseni hieman syömishäiriöisen ajatusmaailmaa, haluaisin kuvata tyypillisen päiväni kesältä 2011:

Herätys seitsemältä, naurettavat aamurutiinit jotka on tehtävä tismalleen samassa järjestyksessä, jotta ahdistus vähän häviäisi - siis niin kuvittelen. Sitten kietoudun taas valheiden verkkoon ja tuudittaudun anoreksian syliin. Ajatukset harhailevat sinne sun tänne ja niiden kokoaminen on lähes mahdotonta, koska keho on mennyt säästöliekille ja aivot ovat aliravitsemustilassa. Aterioilla lounaasta iltapalaan ladon lautaselle kohtuuttoman kasan vihanneksia (en ole koskaan ollut varsinaisesti kasvissyöjä) ja jälkiruoka on omena. "Pääruokaakin" on suht' paljon, mutta se on liian niukkaenergistä. Lähden tunnin mittaiselle lenkille lounaan jälkeen. Vettä en ota, vaikka hellettä piisaa. Koko lenkin ajan ajattelen vain, että saan syödä tämän jälkeen välipalaa; vihanneksia ja tosi pieniksi kuutioiksi revittyä ruisleipää. Ruoka siis pitää ansaita..

Äiti kysyy, olenko syönyt jäätelön. Kyllä, vastaan. Taas yksi valhe, mutta kaikkihan meistä valehtelevat. En tietenkään ole syönyt jäätelöä, sehän olisi katastrofi. Iltapalaksi syön vihanneksia ja pienen palan leipää. Miksi teen tämän itselleni, miksi kidutan itseäni? Päällimmäinen ajatukseni on, että olen väsynyt taistelemaan yksin; haluan taas elää mutta en uskalla.. Anoreksia on saanut minusta liian vahvan otteen, se kuiskii koko ajan korvaani käskyjä ja kieltoja.

 Tällaista tänään, ihanaa illanjatkoa ja hyvää yötä kaikille! <3

P.S. Postailen seuraavan kerran vasta perjantaina, kun viimeinenkin yo-kirjoitus on ohi. Myös toivepostauksia saa esittää! :)

 Kuva: smartgirltips.com