My ”opinion” on children – before and nowadays

Lapsenmielistä sunnuntaita, ihanat! Ihan hävettää, kun edellisestä postauksesta on tasan kaksi viikkoa.. Sveitsin matka oli ihanuudestaan huolimatta aika mehut vievä, ja ennen kuin huomasinkaan, oli edessä Herättäjäjuhlille (perjantaina) lähtö – sillä kuten eräässä postauksessa kerroin, herännäisyys on lähellä sydäntäni.. Tänään kuitenkin ajattelin kertoa teille ”mielipiteeni” lapsista (voiko näin sanoa?).

                      Jo pikkutytöstä saakka olen tykännyt hoitaa nuorempiani, mistä hyvänä esimerkkinä on entinen päiväkotini. Siellä ollessani pyrin varmistamaan, että minua pienemmillä lapsilla oli kaikki hyvin (eli vein hoitajien työt, heh). Ala-asteella taisin saada niin kutsutun kanaemon maineen, sillä olin jatkuvasti aistit valppaana, valmiina auttamaan nuorempia.. :D Sama ”meno” jatkui myös yläasteella, mitä tukioppilaaksi kouluttautuminen entisestään vahvisti. Osastolla ollessani taisin olla suunnilleen keskellä potilaiden ikähaarukkaa ajatellen – ja nyt kun asiaa mietin, enköhän sielläkin yrittänyt tehdä nuorempieni olon edes vähän paremmaksi. Välillä olisi kenties ollut hyvä keskittyä vähän itseen ja omaan toipumiseen..

                      Edelleen minusta on aivan ihanaa hoitaa lapsia, mitä olenkin tehnyt todella paljon; viimeksi perjantaista tähän päivään. Minusta lapsissa on parasta heistä huokuva vilpittömyys ja aitous, lapset eivät todellakaan teeskentele eikä heidän seurassaan tarvitse itse teeskennellä. (Kuten muuten Jeesuskin aikoinaan sanoi: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta”.) Lapset ovat ihania!

                      Tällainen iloinen postaus pitkän tauon jälkeen, huomenna kirjoittelen tämänhetkisiä tuntemuksiani. Hyvää ja siunattua yötä ihan jokaiselle; te kelpaatte (juuri tuollaisina)! ♥ P.S. Lempilaulujeni repertuaari laajeni taas viikonloppuna tällä ihanalla laululla: https://www.youtube.com/watch?v=4SkY8ZB8piI