Arguing – before and nowadays

Heippa ihanat! Eilinen postaus jäi väliin, sillä tulin aika myöhään kaverini luota nauramasta.. Tänään kuitenkin korvaan sen kertomalla, miten ennen riitelin ja millainen tapani riidellä on nykyään.

                      Ennen riitelin aika lapsenmielisesti (ja kenties myös lapsellisesti). Esimerkiksi kun pelattiin veljeni kanssa muistipeliä tai UNOa ja veljeni voitti, sain raivokohtauksen. Saatoin alkaa itkeä ja huutaa veljelleni. Tästä huolimatta en ole oikein koskaan osannut riidellä. Menin aina pienempänä ihan lukkoon kun minulle huudettiin, joten en uskaltanut huutaa takaisin. Muistan esimerkiksi, että kun noin kuusivuotiaana kaadoin vahingossa maitolasin mistä seurasi huutoa, säikähdin niin paljon että juoksin vaatekaappiin (salainen piiloni)..

                      Valitettavasti en edelleenkään osaa riidellä, sillä pelkään edelleen, kun joku – eritoten isä – huutaa. Jos joskus harvoin riitelen äidin kanssa, en voi jättää asiaa sikseen, vaan anteeksipyyntöjä satelee pitkin päivää. Mutta toisaalta: äiti-raukka on aivan samanlainen.

                      Vaikuttaa siltä että postaukseni lyhenevät kerta kerralta, mutta myöhäinen valvomiseni pistettäköön kesäloman – ja poikaystäväni opetuksieni – piikkiin. Toisaalta minun on pakko ruveta kirjoittamaan aikaisemmin, muuten unirytmi menee aivan sekaisin.. Tämän myötä toivotan teille hyvää yötä ja rupean vihdoin itsekin nukkumaan! ♥ P.S. Kyllä, pidän myös vähän raskaammasta musiikista: https://www.youtube.com/watch?v=346buRwtrOU