Some thoughts about death – before and nowadays
Vehreää tiistaipäivää,
ihanat! Hävettää kun blogin päivittäminen on jäänyt ihan hunningolle, vaikka
lupasin panostaa siihen.. No, tänään on ollut hyvää aikaa tätä postausta
kirjoitella, vähän kipeänä tosin. Olen ”pantannut” tätä aihetta aika pitkään,
mutta nyt päätin kokeilla kirjoittaa siitä. Idea tälle postaukselle ei syntynyt
siitä, että joku olisi juuri kuollut tai että minulla menisi huonosti. Päinvastoin,
elämäni on edelleen raiteillaan!
Ennen pidin kuolemaa pelottavana ja jotenkin
pahana asiana. Pelkäsin omaa kuolemaani (toivottavasti ymmärrätte, mitä
tarkoitan). Osastolla puhuimme nuorten kesken myös kuolemasta, mutta en muista,
mitä. Terapiassa en muistaakseni kuolemaa käsitellyt, paitsi silloin kun
naapurimme nukkui pois.
Nykyään, elämää (ja kuolemaakin) paljon
nähneenä, koen suhtautuvani kuolemaan jotenkin kypsemmin – vaikka en aikuinen
vielä olekaan. Pelkään edelleen isoäitieni poismenoa, mutta kuten eräässä
postauksessa sanoin, nyt minä hallitsen pelkoa eikä se minua. Olin tosi iloinen
huomatessani, että en ollutkaan niin ahdistunut nukkuessani mummun luona; eniten
pelkään siinä ajatusta siitä, että mummu voisi kuolla yön aikana ja se olisi ”minun
vikani”! Riemuvoitto on myös se, jos pystyn olemaan suoristamatta yhtäkään mattoa..
:D Kieltämättä minua hirvittää – ja ärsyttää – kun mummu sanoo aina ”katotaan
jos sinne asti eletään”. Samalla kuitenkin ymmärrän, miksi hän siitä koko ajan
puhuu: hän on hyväksynyt sen tosiasian, että ei ole enää nuori ja että voi
nukkua pois milloin tahansa. Omaa kuolemaani en ole pelännyt enää pitkään
aikaan, kai se johtuu elämänkokemuksen karttumisesta. Asenteen muuttumisessa on
auttanut myös paraikaa lukemani terapeutti Tommy Hellstenin kirja Saat sen mistä luovut: Elämän paradoksit.
Tämä viisas mies sanoo, että ”astumme kuoleman kautta elämään”. Lisäksi yksi
elämäni tärkeimmistä ihmisistä antoi minulle juuri viisaan neuvon. Hänen
mukaansa selviän hoitotyössä jos opin ajattelemaan, että pettymykset ja kuolema
ovat osa elämää; neutraalia asennetta kehiin, eikä liikaa tunnetta. Yhdessä
asiassa olen kuitenkin edelleen samaa mieltä kuin ennen: nuoruudessa jokainen
ero on kuin kuolema. Junavaunussa oli sunnuntaina kostea tunnelma, kun minä
itkin vesiputouksen lailla..
Tällaista radikaalista settiä tänään, ensi
kerralla jotain kevyempää. Nyt syömään, television ääreen ja sitten nukkumaan.
Hyvää yötä, ihanat! ♥ P.S. Taas laulua luopumisesta, Juhan ihanalla tulkinnalla höystettynä: https://www.youtube.com/watch?v=iwZnCWPNglA&list=PL23C5EEAC9BE7B352&index=21
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti