Who am I..?

Melkoisen sateista torstaita, ihanat! Heti alkuun rikon lupaukseni siitä, että tämänpäiväinen postaus olisi ”kevyt”.. Tämänpäiväistä aihetta olen sivunnut monessa postauksessa, mutta nyt ajattelin panostaa siihen kunnolla.

                      Jos minulta olisi ala-asteella kysytty, kuka olen, olisin katsonut kysyjää huuli pyöreänä ja vastannut hämmentyneenä: ”En minä vaan tiedä”. Aloin miettiä asiaa kunnolla oikeastaan vasta mennessäni yläasteelle. Tuolloin – hieman surullista kyllä – määrittelin itseni ahdistuneeksi, särkyneeksi, ujoksi ja yksinäiseksi tytöksi. Osastolla ollessani sain hieman lisää itsevarmuutta ja koin olevani ”anoreksiaa sairastava mutta siitä pikku hiljaa parantuva tyttö” (hankala selittää). Muistan kuitenkin elävästi erään terapiaistunnon, jossa terapeuttini kutsui minua upeaksi nuoreksi naiseksi. Pyysin häntä erittäin suuren hämmästyksen vallassa toistamaan, mitä hän oli juuri sanonut. Tajusin tuolloin kaksi valtavan tärkeää asiaa. Tajusin, että en ollut enää lapsi, vaan aivan kuten terapeutti oli juuri sanonut, nuori nainen. Lapsen maailmaan ja kehoon pakeneminen oli ollut (huono) selviytymisyritys syömishäiriötä vastaan, josta oli aika päästää irti. Lisäksi tajusin, että tuohon asti stigmat ”epätyypillinen anoreksia”, ”OCD” sun muut olivat määritelleet sen, kuka olen. (Tätä aihetta sivusin puhuessani medikalisaatiosta.) Terapeutti ei kuitenkaan nähnyt noita diagnooseja, vaan jotain paljon tärkeämpää niiden alla. Hän näki minut.

                      Kysymyksessä ”kuka minä olen?” on pohjimmiltaan kyse identiteetin määrittelemisestä. Yksi suosikkipsykologeistani (älkää kysykö miksi, koska en tiedä!), yhdysvaltalainen kehityspsykologi James Marcia, on eritellyt neljä eri identiteetin tasoa: epäselvä, lainattu, etsintä käynnissä ja saavutettu. Ala-asteella identiteettini oli epäilemättä (erittäin) epäselvä. Yläaste- ja osastoaikana identiteetti oli ehkä lainattu ja toisaalta etsintä oli käynnissä. Terapiataipaleella etsintä oli toden teolla käynnissä! Nykyään koen, että identiteetin etsintä on käynnissä, ja toisinaan se on ehkä jopa saavutettu. Jos joku nyt kysyisi minulta tuon samaisen kysymyksen, vastaus olisi suunnilleen tällainen: ”Olen 20-vuotias, syömishäiriön likimain selättänyt nuori nainen, jolla on asiat juuri nyt aika pirun hyvin!”. Syömishäiriö siis edelleen määrittelee identiteettiäni, mutta luulen että se on kuitenkin niin suuri asia, että en voi teeskennellä kuin sitä ei koskaan olisi ollutkaan. Jos ollaan aivan tarkkoja, identiteettiä pitäisi tarkastella eri näkökulmista – kuten seksuaalinen identiteetti – mutta minä en halua alkaa viilata pilkkua..

                      Jälleen pääsitte askelen lähemmäs mieleni sopukoita, katsotaan millaiset tuulet ensi kerralla puhaltavat. Huomenna pääsen Juha Tapion keikalle, joten ”voi olla”, että postausta ei ilmesty.. Hyvää yötä, ihanat – tehkää tekin tutkimusmatka ajatusmaailmaanne! ♥ P.S. Hyvä laulu siitä, kun ei tiedä kuka on - ja kaupan päälle ihana melodia: https://www.youtube.com/watch?v=J0lG8YorBsU