“A journey of opportunities” and “Steps to satisfaction”
Pohdiskelevaa
sunnuntai-iltaa, ihanat! Vilpittömät anteeksipyyntöni siitä, että
olen laiminlyönyt blogiani (viimeisin postaus on ilmestynyt näköjään
25. viime kuuta); en oikein osaa sanoa, miksi en ole kirjoitellut..
Löysin kuitenkin tiistaina joululahjakalenteristani kaksi ihanaa
“aforismia” - joiden sanojia en valitettavasti tiedä – jotka
haluaisin jakaa teille:
“Sinulla
on kyky saavuttaa haluamasi; olemuksessasi on kaikki kuviteltavissa
olevat mahdollisuudet. Tähtää aina korkeammalle kuin mihin luulet
pääseväsi.
Tulet
hyvin usein huomaamaan, että kun mielikuvituksesi päästää kykysi
irti, voit saavuttaa minkä tahansa päämäärän.
Säilytä
aina usko siihen, että lopulta onnistut kaikissa tekemisissäsi,
äläkä milloinkaan unohda sinnikkyyden, kurinalaisuuden ja
päättäväisyyden arvoa.
Sinun
on määrä olla sellainen, miksi olet unelmoinut tulevasi.”
“Et
voi olla kaikkea kaikille ihmisille. Et voi tehdä kaikkea kerralla.
Et voi tehdä kaikkea yhtä hyvin. Et voi olla kaikessa muita
parempi.
Siispä
sinun pitää ottaa selvää kuka olet – ja olla sitä. Sinun pitää
päättää mikä on etusijalla ja tehdä se ensin. Sinun pitää
oppia olemaan kilpailematta toisten kanssa, koska vain sinä olet
oman itsesi ekspertti.
Opit
hyväksymään oman ainutlaatuisuutesi. Opit tekemään valintoja ja
päätöksiä. Opit elämään omien rajoitustesi kanssa. Opit
antamaan itsellesi arvoa ja pystyt olemaan paras mahdollinen sinä.”
Tällaisia
ajatuksia tällä kertaa, yritän postailla jatkossa ahkerammin.
Hyvää yötä, ihanat! P.S. Varmaan olen tämänkin linkittänyt, mutta: https://www.youtube.com/watch?v=upgqzAH_Q6A
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti