Watching movies – before and nowadays

Tunteellista sunnuntaita ja hyvää alkanutta vuotta, ihanat! Reilu viikko sitten tarinoin teille erityisherkkyydestä ja sen vaikutuksesta elämääni, nyt saatte lukea “sepustuksiani” elokuvista.

      Anoreksian ollessa voimakkaimmillaan en muistaakseni käynyt juuri lainkaan elokuvissa, sillä kuten useassa postauksessani olen maininnut, tuolloin minun oli ”ansaittava” kaikenlainen hauskanpito/nautinto. Nyt kun sitä ajattelee, on se aika surullista.. Siihen oli myös kaksi muuta syytä. Jos joskus poikkesin elokuvissa jonkun kanssa, hän pahastui, kun en syönyt popcornia tai karkkia kuten hän. Toinen syy oli, että vaikka elokuvateatterin penkit ovat suht' pehmeät, takamukseni luut tuntuivat niin selvästi, että istuminen oli ”hivenen” hankalaa.

      Nykyään käyn elokuvissa huomattavasti useammin – tai ainakin niin usein kuin kukkaron nyörit periksi antavat. Suosikkielokuviani ovat musikaalit ja komediat. Viimeisin elokuva, jonka kävi katsomassa elokuvateatterissa, oli talebaanien ampumaksi joutuneesta 15-vuotiaasta Malala Yousafzaista kertova dokumenttielokuva Malala. Dokumentin päähenkilö joutui talebanien hyökkäyksen kohteeksi vain, koska puhui tyttöjen koulutuksen puolesta (hän kuitenkin selvisi ja sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2014). Olin aivan hämmästynyt huomatessani, että tämä oli ensimmäinen elokuva pitkään aikaan, jota katsoessani en tarvinnutkaan nenäliinoja. Sen sijaan tunsin pitkästä, pitkästä aikaa vihaa. Tunsin sitä pitkin elokuvaa, mutta eritoten, kun päähenkilö lopussa pitää puheen ja sanoo suunnilleen näin: ”Minä en ole yksi ääni. Minä olen kaikkien niiden 66 miljoonan tytön ääni, jolta evätään koulutus.” Päähäni ei mahdu, että vielä vuonna 2016 maailmassa on 66 miljoonaa viatonta tyttöä, jotka eivät uskalla kouluttautua pelätessään, että heidän perheensä tapetaan. Afganistanissa tytöt eivät myöskään voi mennä kouluun, sillä talebanit polttavat kouluja.

      Pahoittelen jos spoilasin liikaa – ja ennen kaikkea, jos tämä postaus vaikuttaa valitusvirreltä.. Nyt kuitenkin painan pääni tyynyyn, ja jos pää vain sallii (migreenin suhteen), nukun kerrankin yhdeksään jotta saisin syksyn univelkoja kuitatuksi. Hyvää yötä, ihanat! <3 P.S. Ostin maanantaina itselleni uuden tietokoneen, eli en osaa vielä lisätä sydäntä --> se pitää siis tehdä manuaalisesti. Tämä myös herjaa kun yritän laittaa kuvan.. P.S.2. Taasen ihana biisi Juhalta: https://www.youtube.com/watch?v=0EByfZeEJlY